Not so beautiful, dirty neither rich

Ajattelin teidän antaa fiilistellä Palefacen tahtiin, jotenkin sellainen olo :----))

Mun tähän päivään liittyy niin paljon numeroita, monessa eri suhteessa ja liiankin monella tavalla. Tänään oli yhdeksäsluokkalaisten taloustietokilpailu -johon siis en olisi alunperin edes halunnut mennä mukaan. Tähtäimessä olis kuitenkin myös se yhdeksäinen yhteiskuntaopista, joten oli vähän niinkuin pakko (kiitos ihana opettajamme, joka otat pisteen pois kirjoitusvirheestäkin ♥) Kun sitten sainkin sen paperin siihen naamani eteen huomasin positiivisesti, että osasinkin täytellä koko paperin melko hyvin. Pänttäsin tosin ihan kiitettävästi, joten sehän nyt oli vain positiivinen juttu. Oon aina kokenut olevani tosi huono monessakin reaalissa, sillä perustan kaiken oppimani kuultuun ja muistiin - harvemmin luen kokeisiin, sillä tiedän, etten siitä mitenkään hyödy; tällä kertaa kuitenkin sain sellaset kunnon aivokarkit ja hei, elämä on parasta huumetta.

Rupesin miettimään omia arvojani ja mietin ihan vakavissani, että mitä maailma ja tää elämä merkitsee mulle, että onko se sitä ikuista aivokarkkia. Just kun onnistuin ajattelemaan, että jes, mun ei tarvitse käyttää rahaa tänään (oon siinä meinaan ekstrahuono), niin eikös äiti raahannut mut kaupoille tuhlaamaan lahjakorteilla. Välillä tuntui, että se tuhlaus kiinnosti enemmän vanhempia kuin mua itteäni. Tottakai, maailmaan maahtuu monenlaisia ihmisiä ja jokanen tekee elämällään mitä lystää. Mä kuitenkin haluaisin, että mun elämäni pyöris muidenkin kuin numeroitten ympärillä. Ei mitään talouslukuja, arvosanoja, vaakaa tai rahan määrää. Onnistuuko sellainen iloisuus enää ollenkaan? Lapset osaavat olla iloisia ilman rahaa, mutta nykyään tuntuu, että ihmiset yrittää ostaa onnellisuutta. Ihmisiä lahjotaan, ties montaako meidän opettajaa kehutaan päivittäin vain sen käytösnumeron nostamisen perässä ja ylipäätään - mielistellään.

Mikä on avain onneen? TET-paikan seinällä oli leipomisohjeet siihen, mutta en oikein saanut niistä selvää. Eikös se ole jokaiselle sellainen oma pikku juttu, joka tulee pienistä arjen asioista? Ei rahasta. Itsekin satuin meinaan hymyilemään, kun lukijamittari rapsahti kuuteen. . . ♥

Himosport

Himokselle bussi lähti tänään kello 7.45 ja seuraa mulle pitivät Paula & Heli. Koulun kanssa laskettelu on aina kivaa, vaikka nyt ei vedäkään oikein vertoja Leville ja sen upeille maisemille. Matkassa meitä oppilaita oli kolme bussillista, me tietenkin siinä viimeisenä lähtevässä - koska vastuulliset yhdeksäsluokkalaiset ei haltsaa menoa ja meininkiä kauheen hyvin. Aina joku on myöhässä.


Anyways, vaikka aikaa kului about pari tuntia kahviossakin tuli tottakai laskettua. 1 lautailija + 2 sukseilijaa vahvuisella porukalla. Harvinaista sinänsä, mutta tuttua puuhaa jo Levin huipulta. Ollaan opittu viimein käyttämään hissiäkin oikein, taputuksia ja hurraata meille: KIITOS! ♥

Puhuttiin muunmuassa maailmanpolitiikasta... :D
M: "Onko Gadaffi unelmies mies?"
H: "En naisi."

Yleisesti myös lähettelimme kummallisia tekstiviestejä bussista, riehuimme hisseissä ja syljimme hissitolppiin. Ollaan naisellisia ja kypsiä niin...! Mukaan mahtui myös kummallista flirttiä virolaisten miesten kanssa, Mufasan ilmestyminen meille pilvessä, lieviä aivotärähdyksiä ja ylisuolaisia ranskalaisia. Kaikki oli siis harmoniassa keskenään - koska uudestaan? ^^

One lady's show

Uskalsin vielä kerran napata itseäni niskasta kiinni, vaikka tulevaisuudessa se tuleekin ihan varmasti olemaan arvilla näiden pakonomaisten blogien perustamisten takia. Ajattelin, että mitäpä jos antaisin itselleni vielä kerran tilaisuuden ja antaisin röllipilville mahdollisuuden. Saattaahan tää tuntua mun blogeja aiemmin lukeneille melko hassultakin, mutta yritänpähän nyt vielä. Älkää repikö pelihousujanne, lopetan jos näyttää aivan epätoivoiselta

Blogi-innostukseni aloittanutta naista, 568A:ta lainaten "jos odotatte tekstillisesti sielukasta ja sisältörikasta blogia, olette väärässä paikassa", toki mä yritän tuoda tähän sellaisen oman pikku ripaukseni ja kertoa päivistäni kuin ne olisi viimeisiä. Elän carpe diem taktiikalla, kuten mun tuntevat saattavatkin jo tietää. Juttuja tulee aloitettua liian helposti, mutta ne jäävät usein jalkoihin tai muuten vain selän taakse sinne sokeaan nurkkaan virumaan.

Joten, mikäs tässä kokeillessa. En mä arvatenkaan mitään menetäkään.